Nikotiinipussit tupakkalain piiriin

Kuvassa nikotiinipusseja pöydällä

Valvira uutisoi, että Fimean tuoreen arvion mukaan nikotiinipusseja ei voida enää luokitella lääkkeiksi.

Nikotiinipussit ovat nikotiinia sisältäviä pieniä annospusseja, jotka sijoitetaan suuhun, jonka kautta nikotiini imeytyy verenkiertoon. Nikotiinipusseissa ei ole käytetty tupakkaa.

Fimean tehtävänä on lääkelain nojalla päättää, luokitellaanko aine tai valmiste lääkkeeksi. Fimean tulkinnan mukaan kuluttajat käyttävät nikotiinipusseja pääasiassa päihteenä, eli nikotiinipusseja käytetään samaan tapaan kuin perinteistä tupakkaa sisältävää nuuskaa.

Nikotiinipusseja ei voida enää luokitella lääkkeiksi

Fimea toteaakin uudelleenarvioinnissaan, että nikotiinipusseja ei voida pääsääntöisesti enää luokitella lääkkeiksi, ellei niitä nimenomaisesti markkinoida siten, että ne on tarkoitettu lääkkeelliseen käyttöön tai muuten voida osoittaa, että niitä tyypillisesti käytetään kuten lääkkeitä.

Nikotiinipussit täyttävät tupakkalain tupakan vastikkeen määritelmän suurimmilta osin. Tupakkalaissa tupakan vastikkeella tarkoitetaan tupakattomia tuotteita, jotka vastaavat käyttötarkoitukseltaan tupakkatuotetta.

Nikotiinipusseille myyntikielto ja maahantuonnin rajoituksia

Fimean uuden arvion myötä tupakkalain päivityksen valmistelu onkin jo aloitettu Sosiaali- ja terveysministeriössä.

Koska nikotiinipussi täyttää hyvin tupakan vastikkeen määritelmän, sen sääntelyyn on tarkoitus jatkossa soveltaa tupakan vastikkeita koskevia tupakkalain säädöksiä niiltä osin kuin ne soveltuvat nikotiinipusseihin.

Sosiaali- ja terveysministeriö käyttää tupakkalain päivityksen valmisteluun Tupakka- ja nikotiinipoliittisen kehittämistyöryhmän ehdotusta. Ehdotuksen mukaan nikotiinipusseja tulisi säätää samalla tavalla kuin perinteistä nuuskaa.

Jos lakimuutos tulisi voimaan ehdotuksen mukaisesti muuttumattomana, se tarkoittaisi nikotiinipussien myyntikieltoa ja nikotiinipussien maahantuonnin rajoituksia koskevia muutoksia.

Suomen Tuontiliike tiedusteli lain valmistumisen mahdollista ajankohtaa Sosiaali- ja terveysministeriön tupakkalain muutoksen erityisasiantuntija Reetta Honkaselta.

Tupakkalain muutosten valmistumiselle ja lain allekirjoittamiselle ei ole Honkasen mukaan vielä tarkkaa arviota, mutta muutostyötä tehdään kiireellisenä.

Nikotiinipussien oikeanlaisella sääntelyllä olisi mahdollista kitkeä nuuskan myynti kokonaan

Nikotiinipussin kaltaisten tuotteiden sääntely on kiistämättä hyvä asia. Nikotiinipussien käyttö päihteenä vaikuttaa negatiivisesti terveyteen ja siksi onkin erityisen tärkeää, että kuluttajien saataville asetetaan ainoastaan tietyt kriteerit täyttäviä tuotteita.

Sääntelyä tulisi kuitenkin tehdä kohtuudella ja järkevästi.

Nikotiinipussien oikeanlainen sääntely tarkoittaisi sitä, että valtiolla olisi kerrankin realistinen mahdollisuus kitkeä laiton nuuskakauppa kokonaan.

Jos nikotiinipussit otettaisiin myyntiin Suomessa, ja niille asetettaisiin kohtuullinen valmistevero, eikä nikotiinipusseihin kohdistettaisi makuainekieltoa tai liian alhaista nikotiinirajaa, nikotiinipussit syrjäyttäisivät perinteisen nuuskan Suomessa.

Vain harva enää ostaisi laittomasti tupakkaa sisältävää nuuskaa, jos vastaavanlaisia nikotiinipusseja saisi ostettua samaan hintaan laillisesti kaupoista ja kioskeista.

Valtiolla onkin tällä hetkellä käsillään korvaamaton tilaisuus, jota ei tulisi sabotoida liian tiukalla sääntelyllä.

Jaa artikkeli

Tutustu myös näihin

Liity sähköpostilistalle

Tuotamme aktiivisesti katsauksia Suomen sähkösavukemarkkinasta ja globaaleista ilmiöistä. Liity postituslistallemme ja saat artikkelimme suoraan sähköpostiisi.

Katso myyntipisteet

Jälleenmyyjät

Tuotteemme löytyvät jo yli 700 kioskista, kaupasta ja huoltoasemalta ympäri Suomea. Etsi täältä lähin jälleenmyyjäsi.