Uuden akkuasetuksen vaikutus sähkötupakkaan

Kuvassa taustalla EU:n lippu, jonka edessä on 5 kappaletta sähkötupakan akkuja.
EU:n uusi akkuasetus vaikuttaa myös tapaan, jolla sähkötupakkaa valmistetaan tulevaisuudessa.

EU on julkaissut uuden akkuasetusehdotuksen sisällön, uutisoi Akkukierrätys Pb. Uusi akkuasetus tulee voimaan toukokuun ja kesäkuun vaihteessa, mikäli EU:n lainsäädäntöelimet hyväksyvät ehdotuksen virallisesti.

Säädöksen tavoitteena on kattaa akkujen koko elinkaari sekä yhdenmukaistaa EU:n alueella paristojen ja akkujen elinkaarta koskevat vaatimukset.

EU:n uusi akkuasetus nostaa tuottajavastuun keskiöön ja se vaikuttaa tapaan, jolla akkuja ja paristoja käytetään, valmistetaan ja kierrätetään. Tuottajavastuun on tarkoitus varmistaa, että akuissa käytetyt raaka-aineet palautuvat uudelleen kiertoon käytettäväksi uusissa akuissa.

Sähkötupakan näkökulmasta merkittävin uudistus on vaatimus kannettavia akkuja sisältävien tuotteiden akkujen irrotettavuudesta ja vaihdettavuudesta.

Akkuasetuksen mukaan paristojen ja akkujen on myös oltava jatkossa suunniteltu niin, että käyttäjät voivat itse irrottaa ja vaihtaa niitä, millä on vaikutusta myös sähkötupakka-alan toimintaan.

Akkuasetuksen 11 artiklan mukaan akkujen on oltava irrotettavia ja vaihdettavia

Asetuksen 11 artikla käsittelee akkujen irrotettavuutta ja vaihdettavuutta.

Artiklan 1. kohta määrää, että markkinoille tuotavien kannettavia akkuja sisältävien tuotteiden akut on helposti loppukäyttäjän vaihdettavissa, ja loppukäyttäjä voi vaihtaa tuotteeseen uuden akun milloin tahansa tuotteen käyttöiän aikana.

Kohdassa 1 myös määrätään erikseen, että akun irrottamisen ja vaihtamisen täytyy olla mahdollista kaupallisesti saatavilla olevilla työkaluilla. Akun irrottamiseen ja vaihtamiseen ei voida vaatia erityistyökaluja, ellei erityistyökaluja tarjota ilmaiseksi tuotteen mukana.

Sähkötupakka-akut tulee olla irrotettavissa ja vaihdettavissa jatkossa

Sähkötupakan kannalta asetuksen merkittävin asia onkin se, että akkujen vaihdettavuus ja irrotettavuus ovat jatkossa entistäkin vahvempia pääsääntöjä kuin nykyään. Tämä tulee vaikuttamaan myös tapaan, joilla sähkötupakkaa valmistetaan ja kulutetaan.

Uuden akkuasetuksen pohjalta voidaan siis todeta, että sähkösavukkeet on jatkossa suunniteltava sellaisiksi, että laitteiden akut ovat helposti käyttäjän irrotettavissa ja vaihdettavissa.

Modien kohdalla tämä akkujen irrotettavuuden ja vaihdettavuuden vaatimus ei juurikaan vaikuta, sillä modeissa akut on jo lähtökohtaisesti käyttäjän irrotettavissa ja vaihdettavissa.

Sen sijaan esimerkiksi kertakäyttöiset sähkötupakat, podit, eli kapselisähkösavukkeet sekä AIO-sähkösavukkeet ovat monesti suljettuja järjestelmiä, joissa akku on sisäänrakennettu, ja akkua ei ole suunniteltu käyttäjän vaihdettavaksi.

Jatkossa näidenkin sähkötupakkalaitteiden akut tulee kuitenkin olla käyttäjän vaihdettavissa ja irrotettavissa.

Akkuasetus vaikuttaa kaikista eniten kertakäyttöiseen sähkötupakkaan?

Voidaan arvioida, että uusi akkuasetus tulee vaikuttamaan kaikista eniten kertakäyttöisiin sähkösavukkeisiin, joiden akut eivät ole irrotettavissa. On myös huomioitava, että kertakäyttöisen sähkötupakan käyttöikä on kertakäyttöisen luonteensa takia lyhyt.

Kuten aikaisemmin on mainittu, myös podeissa ja muissa samankaltaisissa sähkötupakkalaitteissa akut ovat tyypillisesti sisäänrakennettuja, eikä ne ole helposti käyttäjän irrotettavissa ja vaihdettavissa. Erona kertakäyttöiseen sähkötupakkaan on kuitenkin se, että käyttöikä podeilla ja samankaltaisilla laitteilla on suhteellisen pitkä.

Podien ja vastaavien sähkötupakkalaitteiden pidemmän käyttöiän takia onkin perusteltua olettaa, että laitteiden uudelleensuunnittelu siten, että akut ovat käyttäjän irrotettavissa ja vaihdettavissa, on suhteellisen suoraviivainen prosessi.

Kertakäyttöisen sähkötupakan kohdalla ei näin ole, sillä kertakäyttöisen sähkötupakan suosio perustuu sen äärimmäiseen helppokäyttöisyyteen. Nikotiininesteen loppuessa kertakäyttöinen laite yksinkertaisesti kierrätetään ja uusi ostetaan tilalle.

Miten kertakäyttöisen sähkötupakan helppokäyttöisyys säilytetään, jos laitteen akusta on tehtävä irrotettava ja vaihdettava?

Markkinoilla on olemassa jo joitakin sähkötupakkavalmistajia, jotka ovat tehneet kertakäyttöisen sähkösavukkeen akusta irrotettavan.

Odotamme mielenkiinnolla näkevämme lähitulevaisuudessa lisää innovatiivisia ratkaisuja, joilla sähkötupakkavalmistajat aikovat selvittää tämän haasteen säilyttäen samalla kertakäyttöisen sähkötupakan helppokäyttöisyyden.

Jaa artikkeli

Tutustu myös näihin

Liity sähköpostilistalle

Tuotamme aktiivisesti katsauksia Suomen sähkösavukemarkkinasta ja globaaleista ilmiöistä. Liity postituslistallemme ja saat artikkelimme suoraan sähköpostiisi.

Katso myyntipisteet

Jälleenmyyjät

Tuotteemme löytyvät jo yli 700 kioskista, kaupasta ja huoltoasemalta ympäri Suomea. Etsi täältä lähin jälleenmyyjäsi.