Suomen Tuontiliike Pohjalaisessa

Suomen Tuontiliike Pohjalaisessa

11.6.2018

Vaasalainen sanomalehti Pohjalainen kävi haastattelemassa Suomen Tuontiliikkeen toimitusjohtajaa Mikko Nyrhistä. Haastettelussa käytiin läpi muun muassa Suomen Tuontiliikkeen historiaa, tupakkalain muutoksia ja niiden vaikutuksia Tuontiliikkeen toimintaan. Lue haastattelu alta!

Sähkötupakalla alan huipulle

Vaasalaisyhtiö on sähkötupakkabisneksen tärkein toimija yli 90 prosentin markkinaosuudella.

Vaasalainen Mikko Nyrhinen, 33, ei ole tupakkamiehiä. Jonkin verran teininä sauhutellut Nyrhinen ei osannut tuolloin aavistaa, että hänen päivätyönsä tulisi aikanaan liittymään kessutteluun.

Nyrhinen on toimitusjohtaja Suomen Tuontiliike Oy:ssä, joka on sähkötupakka-alan merkittävin toimija Suomessa runsaan 90 prosentin markkinaosuudella. Yhtiöllä on käytännössä vain yksi kilpailija.

Sähkötupakkaa vain kokeillut Nyrhinen päätyi bisnekseen aiemman yritystoiminnan kautta. Nyrhinen ja hänen yhtiökumppaninsa kokeilivat sähkötupakan menekkiä vuonna 2013 aloittamassaan verkkokaupassa, jossa myytiin erilaisia kuluttajatuotteita.

– Sähkösavukkeita myytiin ensimmäisen päivän aikana muutama tuhat kappaletta. Päätimme keskittyä vain niihin.

Sähkötupakat eivät tuolloin olleet tupakkalain piirissä ja sääntely oli vähäistä. Nikotiinia sisältävän sähkötupakan myynti oli kiellettyä Suomessa. Ulkomaalaiset verkkokaupat myivät tuotteiden nikotiiniversioita.

Yhtiö pääsi yhteistyöhön miltei kaikkien ketjujen kanssa. Jälleenmyyjiä oli parhaimmillaan noin 1 500 eri puolilla Suomea.

Asiat muuttuivat EU:n tupakkadirektiivin myötä, johon Suomen uusi tupakkalaki pohjautuu. Se tuli voimaan syksyllä 2016. Sähkötupakat otettiin tupakkalain alle ja nikotiinia sisältävien sähkötupakkien myynti sallittiin. Tuotteet pitää hyväksyttää Valviralla.

– Sallittuja ovat vain tupakanmakuiset ja maustamattomat nikotiininesteet. Aiemmin sai myydä esimerkiksi mansikanmakuista nestettä.

Nikotiininesteen vahvuus saa olla enimmillään jopa 20 milligrammaa millilitraa kohden. Erään suositun tupakkamerkin vastaava lukema on 6 milligrammaa. Vahvimmat tupakat ovat vahvuudeltaan toistakymmentä milligrammaa.

Uuden tupakkalain myötä yhtiö aloitti pitkälti puhtaalta pöydältä.

Suomen Tuontiliikkeen toimitusjohtaja Mikko Nyrhisen haastattelu Pohjalaisessa.

– Vuonna 2017 alkoi jälleenmyyntiverkoston uudelleenrakentaminen. Vuosi sitten jälleenmyyjiä oli noin 50, nyt yli 200.

Kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli yhtä suuri kuin koko viime vuoden liikevaihto.

– Vaikka tuotteiden pitää lain mukaan olla marketeissa ja kioskeissa piilossa, puskaradio toimii.

Tutkimusten mukaan valtaosa tupakoitsijoista haluaa päästä sauhuttelusta eroon.

– Sähkösavukkeiden avulla tupakoinnista voi päästä eroon hiljalleen nikotiininesteen vahvuutta laskemalla. Nollamilligrammaisessa ei ole nikotiinia ollenkaan.

Suomessa ei ole tehty virallista tutkimusta siitä, ovatko sähkötupakat auttaneet lopettamaan tupakanpolton.

– Valtiovalta ei pidä näitä tupakoinnin lopettamisen välineenä. Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia asiasta, niiden mukaan sähkösavuke auttaa lopettamaan.

– Iso-Britanniassa sähkösavukkeet kuuluvat valtiovallan tupakoinninlopettamisohjelmaan. Siellä mietitään nyt, pitäisikö tupakka-askeissa olla suositus sähkösavukkeiden käytön aloittamisesta.

Nyrhisen mielestä kenenkään, joka ei tupakoi, ei kannata aloittaa sähkötupakan käyttöä.

Sähkötupakan etämyynti on kielletty. Kukaan suomalainen ei saa ostaa sähkötupakkaa verkkokaupasta, eikä niitä myyvää verkkokauppaa saa pitää EU:n alueella. Lakimuutos tuli voimaan viime kesänä.

– Koko polku tehtaalta kuluttajalle on nyt kaikkien tiedossa. Valvira pystyy seuraamaan sitä, Nyrhinen sanoo.

Hänen mielestään lain kiristyminen on hyvä asia.

Nyrhisen mukaan Valvira ja Tukes ovat perustamassa työryhmää sähkötupakoinnin turvallisuuden edistämiseksi. Hän saattaa liittyä mukaan tuotteiden asiantuntijana. Asiasta käydään neuvotteluja.

Nyrhinen on toiminut yrittäjänä kymmenisen vuotta.

Suomen Tuontiliike Oy työllistää kolme ihmistä Vaasassa. Yhtiön logistiikkakeskus on Vantaalla.