EU kannattaa sähkötupakan käyttämistä osana Beating Cancer Plan -suunnitelmaa

Euroopan parlamentti äänesti eurooppalaisen syövän päihittämisen erityiskomitea BECA:n ehdotuksen mukaisesti EU:n Beating Cancer Plan -suunnitelman hyväksymisen puolesta. Tupakoinnin lopettaminen on yksi merkittävimmistä teoista syövän päihittämisessä.

EU:n Beating Cancer Plan on syövän torjuntasuunnitelma, joka pyrkii vähentämään syövän aiheuttamaa taakkaa potilaille, perheille ja terveydenhoitojärjestelmälle.

Äänestys pidettiin 16. helmikuuta, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun EU:n toimielin on tunnustanut julkisesti sähkötupakan potentiaalin tupakoinnin lopettamisen apuvälineinä.

Euroopan parlamentin jäsenet eivät kuitenkaan sulje pois mahdollisia nikotiininesteiden makuainekieltoja tulevaisuudessa.

 

Kuva EU:n lipusta.

World Vapers’ Alliance:n johtaja Michael Landl pitää merkittävänä sitä, että EU:n toimielin tunnustaa sähkötupakan potentiaalin tupakoinnin lopettamisessa.

Tärkeä askel kohti tupakan haittojen vähentämistä

World Vapers’ Alliance:n johtaja Michael Landl kommentoi äänestystä, että sähkötupakan sisällyttäminen syövänvastaiseen taisteluun on tärkeä askel kohti tupakan haittojen vähentämistä.

Landl pitää merkittävänä sitä, että EU:n toimielin tunnustaa sähkötupakan tärkeän roolin tupakoinnin lopettamisessa.

Saksalainen oikeus: ”sähkötupakka pelastaa henkiä” ei ole harhaanjohtava mainoslause

Saksalainen sanomalehti Die Welt uutisoi viime vuonna Oberlandesgerichtin, eli saksalaisen osavaltion ylioikeuden, päätöksestä koskien sähkötupakkamainoksessa esitettyä mainosslogania. Saksalaisen oikeuden päätöksen mukaan mainoslausetta ”sähkötupakka pelastaa henkiä” ei voida pitää harhaanjohtavana.

Oikeuden päätökseen vaikutti merkittävästi konteksti, sillä mainoksessa kehotettiin vaihtamaan tupakasta sähkötupakkaan. Saksalaisen oikeuden mukaan mainosta ei voida tulkita siten, että sähkötupakkamainoksella pyritään houkuttelemaan kaikkia kuluttajia sähkötupakan käyttäjiksi.

Tulkinnassaan oikeus katsoi, että mainos ei väitä sähkötupakkaa haitattomaksi. Oikeuden mukaan väite henkiä pelastavasta vaikutuksesta voidaan oikeuttaa jo sillä, että sähkötupakka on vähemmän haitallista kuin perinteinen tupakka.

Mainoksen tavoitteeksi katsottiin, että sähkötupakkamainoksella pyrittiin lisäämään tupakoitsijoiden tietoisuutta vaihtoehtoisista tuotteista perinteiselle tupakalle.

Oikeuden päätökselle ei myönnetty valitusoikeutta.

Sähkötupakan makuainekielto jo voimassa joissakin EU-maissa

Sähkötupakan makuainekieltoa ei ole vielä toistaiseksi lisätty EU:n tupakkatuotedirektiiviin.

Silti jotkin EU-maat ovat ottaneet sähkötupakan makuainekiellon käyttöön. Suomen lisäksi Virossa ja Unkarissa on voimassa sähkötupakan makuainekielto.

Alankomaihin ja Liettuaan makuainekielto tulee voimaan 1. heinäkuuta 2022.

Vaikuttaako syövän torjuntasuunnitelman äänestyksen tulos EU:n tupakkatuotedirektiiviin?

Euroopan parlamentin jäsenet haluavat, että maustetut sähkötupakkatuotteet ja nikotiininesteet merkittäisiin leimalla, joka kertoo maustettujen tuotteiden toimivan lapsille houkuttimina kokeilla sähkötupakkaa.

World Vapers’ Alliance:n neuvoa-antavan komitean jäsenen Carmine Caninon mukaan tutkimukset selvästi osoittavat, että sähkötupakan makuainekielloilla on negatiivisia vaikutuksia tupakoinnin lopettamiseen. Caninon mukaan nikotiininesteiden maut ovat välttämättömiä tupakoinnin lopettamisessa aikuisten keskuudessa.

Landl lisäsi, että jää nähtäväksi, onko tällä äänestyksellä vaikutusta EU:n tupakkatuotedirektiiviin. Landlin mukaan on kuitenkin tärkeää, että asiantuntijat ja kuluttajat korottavat ääntään jatkossakin.

– Toivomme, että komission tulevissa ehdotuksissa tunnustetaan tupakoinnin haittojen vähentäminen. Jatkamme jäsentemme puolesta puhumista ja varmistamme, että heidän äänensä kuullaan”, Landl sanoi.

Jaa artikkeli

Tutustu myös näihin

Liity sähköpostilistalle

Tuotamme aktiivisesti katsauksia Suomen sähkösavukemarkkinasta ja globaaleista ilmiöistä. Liity postituslistallemme ja saat artikkelimme suoraan sähköpostiisi.

Katso myyntipisteet

Jälleenmyyjät

Tuotteemme löytyvät jo yli 700 kioskista, kaupasta ja huoltoasemalta ympäri Suomea. Etsi täältä lähin jälleenmyyjäsi.